DC Yhdistys ry. - DC Association

DC-yhdistys ry. – tarkoitus

Yhdistyksemme tarkoituksena on edistää ja tukea taloudellisesti toimintaa, joka tähtää DC-3 tyyppisen lentokaluston ylläpitämiseksi, korjaamiseksi ja lentämiseksi tarvittavan tiedon, taidon ja materiaalin säilymiseen Suomessa. Yhdistys järjestää jäsenilleen retkiä omakustannushintaan operoimallaan DC-3:lla (OH-LCH) sopiviin ja jäseniä kiinnostaviin kohteisiin, esimerkiksi lentonäytöksiin ja muihin tapahtumiin kotimaahan ja ulkomaille.

Yhdistyksen toiminta

Toimintamme perustuu vapaaehtoiseen talkootyöhön. Tämä koskee myös lento- ja huoltotoimintaa. Yhdistyksen rahoitus perustuu suurimmalta osalta jäsenmaksutuloihin. Kustannustenjakoon perustuva jäsenlentolentotoiminta kattaa omat kulunsa sekä OH-LCH:n vuokrasta ja osan huoltamisesta aiheutuvista kuluista.

Muu varainhankinta esimerkiksi jäsenrekvisiitan kuten esim. tekstiilien myynti on pienimuotoista.

Yhdistyksen historia

Yksityishenkilöt perustivat vuonna 1985 Airveteran Oy:n säilyttämään DC-3-koneita Suomessa. Ostetut koneet olivat DO-11 ja DO-8 (alun perin C-47A-75-DL), valmistusnumero 19309 ja Yhdysvaltain sotilaskone-numero 42-100846, sekä suomalainen tunnus OH-LCD). OH-LCD on toistaiseksi vain rullauskunnossa. Se on hiljattain kiillotettu hienoon kuntoon ja maalattu Aeron 1950-luvun alun maalauskaavion mukaan vanhalla nimellään ”Lokki”. OH-LCH viettää talviajan Vaasan lentokentän hallissa. OH-LCD on ulkona Suomen Ilmailumuseolla Vantaalla, jossa sitä käytetään ajoittain.

DC-yhdistys ry on perustettu 1988. Yhdistys operoi konetta (OH-LCH) ei-kaupallisella pohjalla kesäisin Helsinki-Malmin lentokentältä. Jäsenet saavat osallistua koneella järjestettäville jäsenlennoille. Kullekin lennolle on sovittu kustannusten mukainen hinta. Jäseniä on yli 5000 ja vapaaehtoiset auttavat koneen ylläpitämisessä.

Jäsenlennot

Lennoille voivat osallistua DC-yhdistyksen jäsenet. Lue Ilmailulain tulkinta asiasta

Dc-yhdistyksen logo

DC Yhdistys ry.

Y-tunnus: 2003383-8
Yhdistysrekisteri: 148.462
IBAN: FI32 2001 1800 3885 17

Malmin lentoasema
00700 Helsinki
Finland

puh: +358 50 566 6346  (ei viestejä)
email:  info@dc-ry.fi

Scroll to Top