DC Yhdistys ry. - DC Association

Tarinat

Kesällä 2018 yksi jäsenlento suuntautui Tarttoon.

Suunnitelmana oli lähteä Malmilta kello 10 lauantaina ja palata sunnuntaina vähän 16 jälkeen. Oli syytä lähteä koska edellisestä jäsenlennostamme alkoi olla yli viisi vuotta, Tartossa houkutti uutuuttaan hohteleva Eesti Rahva Museum (ERM) ja myös paikallinen Eesti Lennundusmuusem kiinnosti.
Ensimmäinen huolenaihe ilmaantui jalkapallon MM-kisojen myötä: miten saisi seurattua loppuottelua, se kun osui sunnuntai-illalle ja pahimmoilleen paluun aikaan. Mutta sitten tulikin isompi haitta: herrat Putin ja Trump tapaisivat Suomen kamaralla maanantaina ja jälkimmäinen herroista saapuisi jo sunnuntai-iltana Helsinkiin. Ja niinhän siinä kävi että vanhan rouvan piti lähteä tuntia aikaisemmin Tartosta ja lentää Uttiin, kun moinen ei-kaupallinen lentolaite ei kuulunut sallittuihin lentelijöihin.
Matkaan pääsemiseksi Malmilla mekaanikko Lepistö ja purseri Petäys käänsivät kuminauhaa kireämmälle, toimenpide jota aina jaksan ihastella. Siinä on tanssiteoksen aineksia (googlesta löytyy oikea määritelmä: ’The engine to be startted should be turned over by hand, for four and a half complete turns (14 blades), to check for hydrauling’). Meille matkustajillekin on maassa ollessa tarjolla pientä tasapaino ja voimaharjoittelua, koska kannuskoneessa pitää ponnistella vastamäkeen istumapaikalle päästäkseen. Käsivoimia saa treenata ovenpielen narunpätkällä.
Aina ilahduttava asia LCH:ssa on maailman tunnetuin koreografia eli turvaohjeet. Purseri Petäys suostui jopa toistamaan osan ohjeista. Vakavaa asiaa mutta paremmin jää mieleen, jos joukossa on pieni hippunen huumoria.
Kesä 2018 oli erityisen lämmin ja hellettä piisasi Tarton matkallekin. Helteen myötä taivaalla kellui hienoja pilviä ja Suomenlahdella ikäviä sinilevälauttoja. Kuvia saatiin molemmista, kun mennessä lennettiin 3000 jalassa ja takaisin tullessa jäähdyteltiin 5000 jalan korkeudessa. Tartto oli kesäisenä viikonloppuna ns. korpikenttä eli palvelut rajoittuivat oven avanneeseen virkailijaan, joka tarkasti sivutoimenaan passit kun poistuimme maasta.
Utissa raavaat miesmatkustajat saivat ’hiiop’-tehtävän, kun lykkäsivät vanhaa rouvaa pyrstöstä mekaanikon haluamalle paikalle. Pääsimme turvallisesti bussilla Utista pääkaupunkiseudulle ja ehdimme nähdä loppuottelun toisen puoliajan. Ranska voitti Kroatian 4-2. Putinin ja Trumpin tapaaminenkaan ei heilauttanut maailmaan sinne tai tänne. Putin voitti Trumpin 3-0 ja Trump selitteli sanomisiaan ja tekemisiään jälkeenpäin. Ja taas media kohisi. Odottelemme rauhassa seuraavaa sopivaa jäsenlentoa.
Pirjo Salo

Dc-yhdistyksen logo

DC Yhdistys ry.

Y-tunnus: 2003383-8
Yhdistysrekisteri: 148.462
IBAN: FI32 2001 1800 3885 17

Malmin lentoasema
00700 Helsinki
Finland

puh: +358 50 566 6346  (ei viestejä)
email:  info@dc-ry.fi

Scroll to Top